Esittävän taiteen linja starttaa elokuussa 2017!

TIEDOTE

 

Helsingin Rudolf Steiner -koulun lukiosta yhä monipuolisempi erikoislukio

 

esittavanlinjankuva

Syksyllä 2017 Helsingin Rudolf Steiner -koulun lukiossa aloittaa Esittävän taiteen linja. Kevään yhteishaussa lukioon hakija voi siis valita myös uuden Esittävän taiteen linjan. Kummankin linjan opinnoissa toteutuu lukion steinerpedagoginen eritystehtävä ja valtakunnallinen opetussuunnitelma.

Draaman, performanssin, kuvataiteen, sirkuksen, musiikin ja eurytmian kursseilla valmistetaan runsaasti esityksiä ja projekteja. Esittävän taiteen linja tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden opiskella lukiokursseja luovalla tavalla innostavassa ryhmässä.

Esittävän taiteen linja on kolmas suomenkielinen rinnakkaisluokka Helsingin Rudolf Steiner -koulun lukiossa. Opiskelijavalinnassa huomioidaan perusopetuksen päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo, harrastuneisuus sekä opiskelijan oma kirje tai video. Tarkemmat ohjeet hakemiseen löytyvät koulun nettisivuilta ja Opintopolusta, osoitteesta http://www.opintopolku.fi, marraskuun aikana.

Esittävän taiteen linja tekee yhteistyötä teatterin, musiikin ja kuvataiteen huippuammattilaisten kanssa. Kursseja ohjaavat ammattitaitoiset pedagogit ja taiteilijat. Linjan virallisia yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Linnanmäen Sirkuskoulu, Todellisuuden Tutkimuskeskus ja Masalan Nuorisoteatteri.

”Esittävän taiteen linjan koulutuksen tavoitteena on antaa vankka sivistyspohja ja mahdollistaa kasvaminen tuntevaksi, tahtovaksi ja ajattelevaksi ihmiseksi, joka kykenee yhteistyöhön muiden kanssa. Opiskelija saavuttaa lukion oppimäärän lisäksi välineet ja kyvyn tarttua taiteen keinoin maailman ilmiöihin.”

Juhlavuoden leivoskilpailun voittajat: ILO ja APRIKOOSI-SUKLAALEIVOS!

 

Helsingin Rudolf Steiner -koulun juhlavuoden leivoskilpailun voittajat ovat selvillä!

Tasokkaista leivoksista valikoitui lopulta peräti kaksi voittajaa, sillä molemmat leivokset olivat täydellisen herkullisia. Voittajiksi valikoitui makoisa vaihtoehto koulun oppilaille tarjoiltavaksi ja toinen aikuiseen makuun sopiva leivos tarjottavaksi koulun sidosryhmille järjestettävässä tilaisuudessa.

Onnittelemme voittajia!

Voittajat Wilma ja Soile Sotala sekä Taija Laakso tullaan palkitsemaan koulun 60-vuotisjuhlan yhteydessä huhtikuussa runsailla lahjakoreilla.

Kiitämme kaikkia kisaan osallistuneita vanhempia, oppilaita ja henkilökunnan jäseniä!

Tässä houkuttelevat voittajaleivokset

1. Leivos nimleivoskilpailu1iloeltä ILO

Leipurit: Wilma Sotala 4C sekä Soile Sotala.

Leivosraati kehui leivoksen keväistä ja raikasta ulkomuotoa sekä sitruunaisen makeaa makua.

Tämä pirteän iloinen leivos tullaan tarjoilemaan oppilaille jälkiruoaksi kevään aikana.

voittajaleivos2aprikoosisuklaa

1. Aprikoosi-suklaaleivos

Leipuri: Tarja Laakso, vanhempi A-koululta.

Leivosraati hurmaantui leivoksen tyylikkäästä ja juhlavasta ulkomuodosta sekä makujen sinfoniasta. Tämä aprikoosin ja suklaan makuja yhdistelevä leivos tullaan tarjoilemaan koulun sidosryhmille järjestettävässä tilaisuudessa.

leivoskolmasmarjakarkelo4

Kisassa toiseksi sijoittui

2. Marjakarkelot

Leipuri: Mia Waara, vanhempi 2A-luokalta

Leivosraati kehui leivoksen kaunista ulkomuotoa ja tyylikästä koristelua.

 

Kisassa kolmanneksi sijoittui

3. Rudolfin mokka-aprikoosiunelma

leivos3aprikoosiunelma

Leipuri: Marika Törnblom, henkilökunnan jäsen + vanhempi B-puolelta

Leivosraati ihastui kekseliäästi suklaasta tehtyyn koulun logoon.

i

LUOKKAKLUBI – YHTEISÖLLISYYTTÄ TOIMINNAN TASOLLA

Syysiltana luokkahuoneesta kantautuu merkillisiä huudahduksia ja naurunpyrskähdyksiä. Värikkäät pallot lentävät piirissä ristiin rastiin. Aikuiset leikkii. Joukko tokaluokkalaisten vanhempia ja opettaja ovat kokoontuneet keskustelemaan luokan asioista. Välillä heitellään jongleerauspalloja, koetetaan muistella toisten nimiä, hullutellaan ja sitten jatketaan. Aiheena on luokkatoveruus.

Steinerkoulussa luokkayhteisö on tiivis, sillä oppilaat opiskelevat samassa ryhmässä useimmiten vähintään yhdeksän vuotta ja niistä kahdeksan saman luokanopettajan ohjaamana. Yhteisöllisyyteen satsataan ja vastaavasti ryhmä kantaa jäseniään läpi eri kehitys- ja elämänvaiheiden. Keskustellaan siitä, kuinka aikuiset voivat tukea lasten luokkatoveruutta silloinkin, kun kaveri on ”taas ollu ihan tyhmä”. Pyritään näkemään arvo kaikissa kohtaamisissa ja oppia tuntemaan toistenkin lapsia.

Sitten vanhempien joukosta nousee ehdotus. Norjassa on ollut käytössä malli nimeltä luokkaklubi. Siinä oppilaat on jaettu neljän-viiden lapsen ryhmiin niin, että ryhmässä on sekä tyttöjä että poikia. Ryhmät muodostavat vierailuyksikön, joka vuorollaan vierailee kunkin jäsenen kotona. Käytännössä tämä tarkoittaa vaikkapa viiden ryhmässä sitä, että vanhemmat saavat neljä vapaahetkeä, kun lapsi vierailee luokkatovereiden luona, mutta yhtenä iltana koko viiden sakki tulee omaan kotiin leikkimään. Kun ryhmä on vieraillut kaikkien luona, sekoitetaan uudet ryhmät. Toimintaa jatketaan, kunnes tuntuu, että se on täyttänyt tehtävänsä. IMG_61851

Hetken hiljaisuus. Voisi melkein kuulla, kuinka ajatukset pureskelevat ehdotusta. Sitten kuin yhdestä suusta: ”Joo!” Alkaa taas vilkas keskustelu: Mitä, jos lapset eivät alakaan leikkiä? Pitäisikö varata lautapelejä? Siinähän tapaa sitten kaikkien vanhemmat, kun he tulevat hakemaan lapsiaan kylästä! Kuka tekee ryhmäjaot? Milloin aloitetaan?! Syyskuun lopussa vietettiin luokkajuhlaa Mikaelin hengessä. Oppilaat olivat valmistaneet kuvaelman, ja vanhemmat kantoivat herkkuja pöytään.

Oppilaat oli jaettu neljään eriväriseen ryhmään, vanhemmille oli tarjolla vastaavan värisiä mitaleja kaulaan ripustettavaksi. Samaa väriä edustavat alkoivat jo samana iltana vaihdella yhteystietoja ja sopia vierailukäytännöistä. Jotta myös aikuiset saisivat pitää hauskaa yhdessä, päätettiin myös pitää ”Vanhempien juhlat vain aikuisille”. Pian ehdotettiin vanhempien näytelmän valmistamista lapsille pikkujouluyllätykseksi. ’

Hyvä ilmapiiri tuntuu poikivan jatkuvasti uusia ideoita! Luokka on vasta yhteisen taipaleensa alussa, mutta tie edessä näyttää valoisalta.

Luomussa korkeimmalle portaalle: Ravintola Rudolf saavutti TÄHTI-tason!

luomunportaatkunniakirjaKouluruokalamme Ravintola Rudolf on saavuttanut Portaat Luomuun -ohjelmassa korkeimman mahdollisen TÄHTI-tason. Tämä tarkoittaa sitä, että keittiössä käytetään pääasiassa luomuraaka-aineita kaikissa raaka-aineryhmissä. Tavanomaisia tuotteita käytetään ainoastaan silloin, kun luomuvaihtoehtoja ei ole saatavilla. Luomuraaka-aineiden käyttöprosentti on kouluruokalassamme tällä hetkellä noin 79%.

Ravintola Rudolfissa Lehtikuusentien ja Paraistentien kouluilla valmistuu joka päivä ateria yhteensä noin tuhannelle hengelle. Valittavissa on joko sekaruoka, kasvisruoka tai puuro. Lisäksi on erilaisia salaatteja, siemeniä sekä hapatettuja tuotteita. Kerran viikossa on kasvisruokapäivä. Ruokapalveluiden tuottajana koulullamme on elokuusta 2013 toiminut Tuija Ruuskan yritys KK Kruska. 

luomunportaatpalkinto

1.10.2015 käytiin luomun SM-kisat. Kouluravintolamme sijoittui sarjassaan ”Yksityinen keskisuuri toimija” upeasti toiseksi! Voiton erittäin tiukassa kisassa vei Tampereen Steinerkoulun oppilasravintola. Lisää kisasta voit lukea täältä: http://www.portaatluomuun.fi/fi/page/44?newsitem=179 .

Viime helmikuussa Suomalainen ruokakulttuurirahasto palkitsi Helsingin Rudolf Steiner -koulun edistyksellisestä kouluruokamallista. Palkintoraati perusteli valintaansa mm. sillä, että koulussamme tarjottu ruoka on luomupitoista.

Kurkkaa uutinen täältä: http://yle.fi/uutiset/steinerkoulu_palkittiin_hyvasta_kouluruoasta/7828576 .

Tanja Nyholm,

kotitalousopettaja ja ruokatoimikunnan jäsen

Kummiluokkatoimintaa: kuudesluokkalaisten rohkeuspolku ekaluokkalaisille

Kummiluokkatoimintaa: kuudesluokkalaisten rohkeuspolku ekaluokkalaisille

Mikkelinpäivänä steinerkouluissa vietetään mikaeljuhlaa. Sadonkorjuun ilon lisäksi aikaan kuuluu rohkeuden ja omien pelkojen voittamisen pohdinta. Kiika Veijalaisen luokka 6A järjesti kummiluokalleen 1A:lle teemaan liittyvän satumaisen ja seikkailullisen rohkeuspolun. Kuudennen luokan oppilaista Venla, Kosti ja Iris kertovat, mitä metsässä tapahtui.
Venla Kumela:
Olemme kuudennella luokalla, joten luokallamme oli ilo saada tänä syksynä kummiluokka! Halusimme yllättää heidät  mikaeljuhlapäivänä, rohkeuspolulla. Suunnittelimme kaiken valmiiksi: metsäreitin, hahmot, puvut ja jopa vuorosanatkin. Rohkeuspolku alkoi tarinankertojan luota. Hän kertoi lapsille metsästä ja metsän asukkaista  ja antoi vihjeitä matkaa varten. Ja niin sukellettiin vihreän ja raikkaan metsän syvyyksiin…
 kummiluokkarohkeuspolku2
Kosti  Koskinen:
Oli tiistaiaamu syyskuussa. Ensimmäinen luokka odotti jännittyneenä pihalla. Salaperäiset saattajat vihreissä asuissaan lähestyivät heitä. Ensimmäiset kaksi saattajaa ottivat kuusi ykkösluokkalaista ja lähtivät suuria kiviä kohti. Siellä heitä odotti Mio, poikani Mio näytelmästä tuttu Ukko-Eeno. Hän kertoi salaperäisesti ilveksestä, jonka oli kerran nähnyt yöllä. Hän kertoi myös haltijoista.
Sitten rohkeuspolun kulkijat lähtivät seikkailulle metsään. Käveltyään vähän aikaa he näkivät Herra Persiljan, joka tarvitsi mustikoita. ”Mustikat ovat oikeita supermarjoja! Olen niin vanha ja raihnainen, että tarvitsen niitä. Voisitteko te lapsukaiset hakea minulle yhden?”  ”Kyllä voimme!”
Matka jatkui. Yhtäkkiä ekaluokkalaiset huomasivat tiellä laatikon. Saattajat avasivat sen ja huomasivat siellä punaisia liinoja. Saattajat laittoivat ne ykkösten silmille, ja he jatkoivat matkaa. Yllättäen heidän matkansa tyssäsi siihen, että heidän edessään avautui valtava rotko! Saattajat kaatoivat suuren lankun rotkon päälle ja ykkösluokkalaiset tasapainoilivat sen yli silmät sidottuina! Ylitettyään rotkon ja käveltyään vähän matkaa he avasivat siteet. Matkalaiset huomasivat olevansa suuren metsän reunassa. Metsän keskellä, puiden välissä, puikkelehti tupsukorvainen ilves!
Erään kuusen takaa ilmestyi eukko , joka sanoi olevansa Tietäjän apulainen. ”Seuratkaa minua”, hän sanoi, ja niin ekaluokkalaiset seurasivat. He saapuivat patansa luona majailevan Tietäjän luokse: ”Minun piti kysyä teiltä jotakin, mutta unohdin sen. Olen kirjoittanut sen lapulle, mutta nyt hukkasin lapun… voisitteko te lapset etsiä sen?” Ykköset alkoivat etsiä sitä heti. Eräs lapsista löysi lapun Tietäjän padasta.
”Kröhöm… mitä rohkeus on?” kysyi Tietäjä. Monenlaisia vastauksia tuli, mutta sitten piti jo kiiruhtaa hakemaan mustikoita Herra Persiljalle. Etsittyään hetken lapset löysivät yhden mustikan. Matka pääsi jatkumaan. Edessäpäin näkyi valoa.
Ja siellä, polun päässä, he näkivät jotain ihmeellistä: heidän edessään avautui kallio, jonka päällä seisoi kaunis Haltija ja hänen apurinsa, ja heidän takanaan näkyi tanssivia hahmoja.
”Olette selvinneet tänne asti! Rohkeutenne muistutukseksi annan teille jokaiselle oman, ainutlaatuisen rohkeuskiven”, sanoi Haltija. Samaan aikaan kiiruhti paikalle Herra Persilja: ”Päivää, tulin vain tarkistamaan, pääsittekö perille saakka…”  ”Kyllä pääsimme ja löysimme vielä mustikankin”, sanoi saattaja. Herra Persilja ilahtui ikihyviksi ja söi mustikan.
Oli aika palata koululle.
 kummiluokkarohkeuspolku1

Iris Wallgren:

Teimme ensimmäiselle luokalle, kummiluokallemme,rohkeuspolun. Tulimme koululle tavallista aikaisemmin ja puimme roolivaatteemme päälle. Oli kaunis, viileä syysaamu. Kun tulimme ulos, oli ilmassa pientä jännitystä. Sieltä ensimmäinen ryhmä jo tulikin. Vanha ja viisas Eeno-ukko odotti heitä. Eeno kertoi upeasta metsän harvinaisuudesta, ilveksestä ja kauniista metsänhaltiasta. Ja niin he lähtivät rohkeuspolulleen.
Metsässä he tapasivat vanhan kasvitieteilijän, Herra Persiljan. Hän kertoi heille mustikoiden voimasta ja ystävästään oravasta.Ja matka jatkui Peikkometsään. Siellä ykköset näkivät peikkoja leikkimässä puunrungon päällä. Peikkometsän jälkeen kuului rapinaa, mikä siellä? Siellähän liikkui itse ilves, kauniine turkkeineen. Oi, mikä näky!
Syvemmällä metsässä odotti viisas, mutta hajamielinen tietäjä. Tietäjälle lasten piti etsiä hävinnyt paperikäärö. Kun käärö löytyi, sen sisälle oli kirjoitettu hankala kysymys: ”MITÄ ON ROHKEUS?” Harva sai vastattua tähän kysymykseen…
Kauempana näkyi aivan kuin tanssivia hahmoja. Kun tulimme lähemmäs, näimme, että siellä oli myös muita hahmoja, Haltiatar ja hänen palvelijansa. Heidän eteensä päästyään Haltiatar sanoi: ”Selvisitte kaikki hienosti rohkeuspolusta ja olette kaikki todella rohkeita. Tästä saatte mukaanne rohkeuskivet. Kun otatte ne käteen, niin voitte muistella, mitä rohkeus teille merkitsee.”
Minun roolini oli olla saattaja. Oli hienoa saada olla saattaja, koska sain nähdä kaikki rohkeuspolun vaiheet. Ja näin, miten ensimmäisen luokan oppilaat niihin reagoivat.

kummiluokkarohkeuspolku3

Lukio alkaa Lapista!

Lukio alkaa Lapista!

Minua pyydettiin kirjoittamaan kymppiluokkalaisten Lapin-reissusta koulussa lukion aloittaneen uuden opiskelijan näkökulmasta. Lyhyesti sanottuna koko retki oli upea kokemus. Tällaisen retken sijoittaminen aivan lukion alkuun oli loistava päätös, sillä verrattuna entisten luokkakavereideni nykyisissä kouluissa järjestettäviin ryhmäytymispäiviin, kokonainen viikko keskellä erämaata varmasti toimii monin verroin paremmin. Ja ryhmäytymistä tapahtui, sen huomasi – Lapista palasi paljon paremmalla luokkahengellä varustettu porukka. Tuntureille kiipeily oli rankkaa, mutta huipulla näkyvät maisemat ja taukopaikalla syöty makkara olivat ehdottomasti sen arvoisia.  Ruska oli kauneimmillaan ja maisemat henkeäsalpaavan upeita – välillä oli vaikea uskoa, että olimme Suomessa!

Olen kirjoittanut ensimmäisen päivän kurssipäiväkirjaan näin:lappikollaasi

”Päästyämme viimein tunturin huipulle katselimme Venäjälle avautuvaa maisemaa ja

piirsimme siitä kuvan. Paluumatka sujui paljon nopeammin, olihan ylämäki nyt alamäkeä.

Pysähdyimme kodalla paistamaan makkaraa, koska olimme kaikki todella nälissämme

vaeltamisen jäljiltä. Kodalla myös poimin lisää mustikoita ja kirjoitin nimeni kodan

vieraskirjaan, kuten kaikki muutkin.”

Aamut alkoivat aamusuihkuilla ja aamiaisella, minkä jälkeen teimme eväät päivän retkelle. ”Huiputimme” matkan aikana kolme tunturia: Karhutunturin, Kivitunturin ja Tuntsan. Näistä minun mielestäni rankin oli Tuntsa, jossa ei ollut kovin paljon jyrkkiä nousuja, mutta jossa käveltiin paljon tasamaata ja loivaa ylämäkeä. Kivitunturilla oli monia hienoja luonnonmuodostelmia kuten rotko, jonka ylle oli rakennettu riippusilta. Kävimme myös mm. Pirunkirkolla, joka on muinainen saamelaisten pyhä paikka. ”Nimestään huolimatta se ei ole’normaali’ kirkkorakennus, vaan kasa korkeita, mustia kiviä. Matkalla sinne pidin myös esitelmäni saamelaisista”, sanoo kurssipäiväkirjani.

Illat taas kuluivat majoituspaikalla Naruskan retkeilymajalla, jossa tehtiin kurssivihkoja. Jokaisesta päivästä piti

kirjoittaa päiväkirjateksti ja piirtää kuva. Osalla oli mukana värikynät ja osalla vesivärit, ja kuvista tuli hienoja. Tämä oli sellainen tehtävä, jota ei ehkä tavallisessa lukiossa olisi annettu. Kun kurssivihkot oli saatu tehtyä, loppuilta vietettiin biljardia ja lautapelejä pelaten ja yhdessä jutellen. Ruoka oli herkullista, ja illalla osa vielä saunoi.

lappi3

Viikko huipentui viimeisen päivän suofutikseen, joka kyllä muuttui noin puolessa minuutissa futiksesta turpeessa uimiseksi. Kaikki osallistujat olivat turpeen peitossa, ja pikku pulahdus Naruska-jokeen taisi olla ihan tervetullut. Illalla kävimme vielä yöretkellä (ja Pasi eksyi, joten jouduimme vetiselle alueelle),  ja moni, mukaan lukien minä, kasteli jalkansa, mikä oli sekin hieno kokemus. Ahtautuessamme takaisin bussiin olimme haikeita ja väsyneitä, mutta mukana meillä oli kasakaupalla mahtavia muistoja ja reippaasti parempi ryhmähenki. Päiväkirjani viimeiset sanat kuuluvat näin: ”Bussimatkalla kukaan ei tainnut nukkua juuri yhtään, mutta vaikka seuraava päivä olikin väsynyt, Lapin-reissu oli kaikkien mielestä ollut unohtumaton elämys!”

Siiri Nuora 10C

Vastuullisia ja vastuuttomia vaatteita – Vieraana vaatetuotannon etiikan asiantuntija Outi Moilala

”Älä osta valmiiksi kulutettuja farkkuja” on noin tunnin mittaisen luennon ainoa suora suositus, jonka tutkija, koulumme entinen oppilas, Outi Moilala suostuu antamaan. Moilala on sosiologi, joka on julkaissut tutkimuskohteestaan, vaateteollisuuden kehityksestä ja ongelmista kirjan Tappajafarkut ja muita vastuuttomia vaatteita (2013).

moilala

Moilala ei halua shokeerata tai mustamaalata yrityksiä tai koko teollisuudenalaa sen suurista ongelmista huolimatta. Vaateteollisuus on Aasian kehittyville talouksille ja maiden asukkaille erittäin tärkeää. Tehdasonnettomuudet ja työperäiset vakavat sairaudet ovat Suomeen vaatteita valmistavissa tuotantomaissa kuten Bangladeshissa, Intiassa, Pakistanissa tai Kiinassa kuitenkin arkipäivää heikoista työoloista ja matalasta palkkatasosta puhumattakaan. Tilanteen parantaminen on tutkijan mukaan kiinni poliittisesta tahdosta ja etenkin suurten brändiyritysten halusta ottaa vastuu sekä vaatevalmistajien että niiden alihankkijoiden toiminnan valvonnasta. Esimerkiksi ompelijan palkan kaksinkertaistaminen näkyisi Helsingissä parinkympin arvoisessa vaatteessa vain pari euroa kalliimpana hintana.

Boikotin sijaan parempaa valvontaa

Kuluttajaboikotti ei Moilalan mukaan ole paras vaihtoehto, koska se heikentää jo ennestään heikosti toimeentulevien halpatuotantomaiden vaatetyöläisten asemaa. Silti hän ottaa kantaa ylikulutusta, kertakäyttökulttuuria ja jatkuvasti kasvavaa ”tavararallia” vastaan. Vaatetuotannon etiikkaan liittyy olennaisesti myös kestävä kehitys, joka sekin on kuluttajalle hankala ja monimutkainen juttu: Laadun löytäminen ei aina ole yksinkertaista, vaikka kestävää vaatetta etsisikin. Halpa vaate on aina tuotettu halvalla, mutta mikään ei takaa, etteikö kallis ja merkin perusteella kestävänä pidetty tuontivaate olisi peräisin samasta halpatehtaasta ja yhtä haurasta tekoa.

Moilala suositteleekin etsimään internetistä vertaissivustoja, joilla eri vaatebrändien yleistä laatua tarkkaillaan. Myös kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan sivustot eri maissa ovat hyviä tietolähteitä brändiyritysten sitoutumisesta valvomaan tuotantoaan. Suomessa kampanjan sivustoja ovat www.puhtaatvaatteet.fi ja http://www.eetti.fi/puhtaatvaatteet

Kaiken kaikkiaan tutkija näkee vaateteollisuuden toimintatavoissa toivoa, sillä yhä useampi vaatevalmistaja sitoutuu eettisiin standardeihin. Kehitystä tosin estää poliittinen hälläväliä-asenne sekä tuotantomaissa että Suomessa. Tuotantomaissa ongelmaa aiheuttavat poliitikkojen laajat teollisuusomistukset. Suomessa taas ollaan haluttomia lainsäädännön muutoksiin tai alan säätelyyn esimerkiksi velvoittamalla maahantuojat merkitsemään tuotantomaa vaatteeseen. Kaupassa meidän kuluttajien on helppo unohtaa, että jokaisen tuontivaatteen ovat valmistaneet todelliset ihmiset, usein kehnoissa työoloissa.

Entä miksi valmiiksi kulutetut farkut tappavat ja ketä?

Syy on farkkukankaan keinotehiekkapuhallusfarkkukoinen kuluttaminen hiekkapuhaltamalla. Menetelmän käyttö vaatisi oikeasti korkean tason hengityssuojaimet selkäreppuineen ja hengitysputkineen. Sen sijaan täysin ilman suojia tai vain kangaskaistale suun suojana tehtaissa tuhansittain työskentelevät ihmiset altistuvat kvartsipölylle, joka aiheuttaa lyhyessäkin ajassa silikoosia, kroonista keuhkosairautta. Se puolestaan aiheuttaa hengenahdistusta, heikentää vastustuskykyä ja altistaa vakavasti keuhkosyövälle ja muille keuhkosairauksille. Todellisen tyylitaiturin farkut siis taitavat sesongista riippumatta olla kokosiniset.

Anna-Mari Karjalainen