Tänä keväänä – kolme kasiluokkaa näyttämöllä samaan aikaan!

Improvisaatio antaa mahdollisuuden unohtaa itsensä, mutta jotta voimme unohtaa hetkeksi itsemme, on meidän löydettävä ensin oma rohkeutemme.

Lähdimme hakemaan kahdeksannen luokan näytelmäprojektissa yhdessä tekemisen laadullisuuksia. Mitä meistä voi tulla – yhdessä. Yhdistimme voimamme, luovuutemme. Teimme kahdeksensien luokkien kanssa yhteisprojektin. Tarina alkoi syntyä, mitä enemmän tapasimme toisiamme. Juonikuviot syntyivät projektin aikana, kuitenkaan olematta täysin sattumanvaraisia. Ne nousivat meistä – yhdessä, kun yhdessä teimme niille tilan ja uskalsimme kuunnella sisintämme.

8acd1

Mitä oppilailta vaaditaan projektin aikana?

– 100-prosenttista läsnäoloa
– itsensä unohtamista
– rohkeutta tuoda julki omia ideoitaan
– kykyä nähdä ja kuulla toisia
– uskoa vuorovaikutukseen

Yksin vuorovaikutukseen luottaminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. Yhdessä me voimme sen tehdä – toinen toisiamme kannustaen, toistemme kanssa. Tänä yksilökeskeisenä, egoistisenakin aikakautena on aika luoda yhteisökokemuksia.

8acd28acd3

Ei ole olemassa oikeanlaista ilmaisua, oikeanlaista läsnäoloa. Hiljaisuuskin on läsnäoloa. Paljon on ollut rohkeutta, tilan antamista ja luovuutta.

Myös koulua ympäröivästä maailmasta etsimme lähdeaineistoa, ja sitä löytyi metrosta, Kampista, raitiovaunuista, Siwasta, Espalta, koulusta, kotoa ja monesta muusta paikasta.

Hallittua spontaaniutta luotsasivat Ilona Lehtinen, Sonja Korpi ja Tiina Järnefelt, unohtamatta Minna Eklundia ja Minna Tuomaista.

Projekti on kokemus, siitä on samalla syntymässä teos nimeltä Elämäni.

Taide kantaa, kokemus opettaa, toinen ihminen luo sisällön ja merkityksen olemassaolollemme.

Tervetuloa hämmästelemään projektimme viimeistä kohtausta

torstaina 26.3 kello 9 ja 18
perjantaina 27.3 kello 9
lauantaina 28.3 kello 18

Kirjoitti Tiina Järnefelt

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s